Tavastian logo

Tavastian logo

tiistai 23. elokuuta 2016

Elias Lönnrot ja Kalevala

Elias Lönnrot syntyi 1802 ja kuoli 1884. Hänen perhe oli köyhä. Kotona ei aina ollut ruokaa. Hänen oli vaikea käydä koulua, koska hänen täytyi mennä töihin. Hän opiskeli kuitenkin yliopistossa ja valmistui lääkäriksi. Lönnrot myös keräsi kasveja ja kirjoitti ensimmäisen suomalaisen kirjan kasveista. Siinä hän kertoi lääkekasveista, joita kansa käyttää lääkkeinä.






Hän teki monia matkoja, joilla hän keräsi runoja. Hän käveli ympäri Suomea. Hän kävi Petsamossa, Arkangelissa, Vienassa, Virossa ja Inkerissä asti. Joskus hän hiihti tai meni veneellä. Hän meni yöksi kyliin ihmisten koteihin ja kuunteli ihmisiä. Matkat eivät olleet helppoja. Välillä oli nälkä eikä aina ollut missä nukkua.  Ihmiset kertoivat tarinoita, joita olivat kuulleet ja oppineet kotona. Elias teki 11 matkaa 15 vuoden aikana.


                                      Katso video





Ensimmäinen Kalevan osa ilmestyy vuonna 1837. Kanteletar ilmestyy 1840. Kanteletar sisältää runoja ja lauluja, jotka kertovat naisten ja lasten elämästä.

Kalevala kertoo Kalevalan ja Pohjolan kansasta, jotka kilpailevat keskenään. Runojen päähenkilönä on usein šamaani, joka tekee matkoja vainajien maailmaan. 
Pohjolassa Kalevalan sankarit käyvät usein kosinta- ja ryöstömatkoilla. Pohjolassa hallitsee nainen, Pohjan akka. Erikoista Kalevalassa on, että taisteluissa ei ole paljon aseita tai fyysistä väkivaltaa vaan aseina on sanat, laulut. Se joka tietää eniten, on vahvin ja viisain.

Lönnrotia kiinnosti Suomen historia, kansanperinne ja kieli. Hän halusi, että Suomen kansan identiteetti vahvistuu. Kalevala on Suomen kansalliseepos ja hyvin tärkeä kirja Suomen kansalle. Se antoi itseluottamusta omaan kieleen ja kulttuuriin sekä kansalliseen identiteettiin. Se myös herätti huomiota ulkomailla.


Lönnrot oli myös tärkeä suomen kielen kehittäjä. Suomen kieli oli nuori ja sanoja ei ollut kaikille asioille. Lönnrot keksi tuhansia sanoja suomen kieleen, esimerkiksi kasvisanastoa. Hänen sanojaan ovat myös esimerkiksi kirjallisuus, tasavalta, äänioikeus, kuume. Lönnrot myös vaikutti siihen, että d-kirjain tulee suomen kieleen. Lönnrot kehitti suomen kirjakieltä siten, että kielen pohjana on Länsi-Suomen murteet, mutta Itä-Suomen murteista hän otti myös paljon sanoja kirjakieleen.






LÄHDE: http://neba.finlit.fi/tietopalvelu/elias/el_ties2.html#vast1
Pilakuva Elias Lönnrotista.

TEHTÄVIÄ

1. Millainen oli Elias Lönnrotin lapsuuden perhe?

2. Miksi koulunkäynti oli vaikeaa?

3. Mihin ammattiin hän valmistui?

4. Mitä hän keräsi matkoilla?

5. Mitä kirjoja hän julkaisi?

6. Missä hän oli töissä?

7. Mitä hän kehitti suomen kieleen?

8. Mikä on kansanruno?

9. Miksi Lönnrotia sanotaan suomen kielen toiseksi isäksi?

10. Mikä on Kalevala ja Miksi se on Suomelle tärkeä kirja?

11. Mistä Kanteletar kertoo?


MISTÄ KALEVALA KERTOO

1. Mitä ovat Kalevala ja Pohjola?
2. Kuka on mahtavin mies?
3. Mitä hän osasi?
4. Mitä hän rakensi?
5. Mikä oli Seppo Ilmarisen ammatti?
6. Mikä oli Sampo?




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti